keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Tuntematon sotilas 2

Nyt kun olen lukenut Tuntemattoman sotilaan loppuun, huomaan kuinka mukaansatempaava kirja se on. Loppuosan kirjasta luin melkein yhtäjaksoisesti, koska sitä vaan ei pystynyt jättämään kesken. Asiat kerrottiin siinä välillä todella karusti, mutta sen ymmärtää, kun aiheena oli kuitenkin sota. Ja ihan hyvä ettei totuutta kaunisteltu. Lukijana ymmärrän nyt paremmin millaista sota on ja en todellakaan halua kokea sitä itse. Mielestäni järkyttävin kuvaus oli se, kun venäläiset sotilaat hyökkäsivät sairasauton kimppuun. Haavoittuneet eivät itse voineet auttaa itseään tai toisiaan ja muuttaa kohtaloaan, kun auto syttyi palamaan. Lukiessani kohtaa tunteet nousivat pintaan ja olisin halunnut auttaa heitä aivan kuten olisin halunnut auttaa Petroskoin orpolapsia.
Kirja oli hieno lukukokemus ja se avasi silmäni. Opin arvostamaan rauhaa ja kaikkea hyvää, mitä elämässäni on. Kirja on hyvin realistinen ja onnistunut kuvaus sodasta. Mielestäni jokaiselle suomalaiselle tekisi hyvää lukea kyseinen kirja.
-Katariina

1 kommentti:

  1. Linna on kyllä hyvin taitava kuvaamaan suomalaista sotilasta ja sotimisen hirveyttä. Minäkään en perinteisistä rintamakuvauksista niin hirveästi perusta, mutta Tuntemattomassa henkilöt tulevat jotenkin niin eläviksi, että heidän kohtalostaan kiinnostuu väkisinkin.

    Jos pidit Linnan kirjoitustyylistä, koetapa joskus lukea Täällä Pohjantähden alla, se on minun lempikirjani, kerrassaan upea kuvaus suomalaisesta kansanluonteesta.

    VastaaPoista