maanantai 23. helmikuuta 2015

Kapteeni Corellin mandoliini 2

Sain kirjan luettua. Kirjan loppuosa oli täynnä toimintaa, enkä pystynyt lopettamaan lukemista.
Minusta oli hieno seurata sitä, kuinka Pelagian ja kapteeni Corellin välit lämpenivät tarinan edetessä. Sodan ja kamaluuksien keskellä rakkaus on varmasti tärkeä asia, johon haluaa tarttua.
Kirjailija kertoo hyvin tarkasti ja kaunistelematta sodan tapahtumista, jopa välillä niin tarkasti, että en pystynyt lukemaan tiettyjä kohtia. Kaikista eniten minua jäi harmittamaan Carlon kohtalo, vaikka hän kuolikin urhoollisesti pelastaen Corellin hengen. Sodan luonne kuitenkin nähtävästi on mitä on.
Oli mielenkiintoista lukea kirjan loppua, jossa kerrottiin päähenkilöiden vanhenemisesta ja siitä, kuinka heidän elämänsä jatkui sodan jälkeen, tavalla tai toisella. Lempikohtani oli se, kun Corelli ja Pelagia löysivät kirjan lopussa toisensa.

-Natalie

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kapteeni Corellin mandoliini 1

Valitsin luettavaksi kirjaksi Kapteeni Corellin mandoliinin. Olen nyt lukenut kirjaa reilusti yli puoleenväliin. Kirja alkoi mielestäni mielenkiintoisesti, mutta vähitellen lukukokemus muuttui sekavaksi. Kirjaa kerrotaan monien eri ihmisten näkökulmista eri puolilta maapalloa, jonka takia henkilöiden muistaminen tuntuu haastavalta.
Olin aika hämmentynyt, kun kirjan nimessä mainittu kapteeni Corelli ilmestyi kirjan tapahtumiin vasta puolenvälin jälkeen. Olin ajatellut, että hän olisi ollut koko kirjan ajan päähenkilön roolissa.
Kirjaa lukiessa saa todentuntuisen kuvan sekä kotirintamalla asumisesta että itse sodankäynnistä. Lukiessani Pelagian murehtimista sodassa olevan kihlattunsa kohtalosta, tajusin kuinka kamalaa oikeasti olisi, jos joutuisi hyvästelemään jonkin itselle rakkaan henkilön, joka lähtisi rintamalle. Pelagia kirjoitti aviomiehelleen joka päivä kirjeitä, mutta ei saanut yhteenkään vastausta. Kuinka raastavaa olisikaan elää jatkuvassa epätietoisuudessa siitä, olisiko kyseinen henkilö enää edes elossa, pääsikö kirjeet ylipäätänsä perille, tai siitä, oliko kirjeisiin vastaaaminen vain mahdotonta sodan olosuhteissa.
Odotan innolla, kuinka kirjan tarina päättyy. Erityisesti minua kiinnostaa, mitä kirjan monille henkilöille tapahtuu, ja kuinka moni lopulta selviää hengissä sodasta.

-Natalie