Tuntematon sotilas 2

Nyt kun olen lukenut Tuntemattoman sotilaan loppuun, huomaan kuinka mukaansatempaava kirja se on. Loppuosan kirjasta luin melkein yhtäjaksoisesti, koska sitä vaan ei pystynyt jättämään kesken. Asiat kerrottiin siinä välillä todella karusti, mutta sen ymmärtää, kun aiheena oli kuitenkin sota. Ja ihan hyvä ettei totuutta kaunisteltu. Lukijana ymmärrän nyt paremmin millaista sota on ja en todellakaan halua kokea sitä itse. Mielestäni järkyttävin kuvaus oli se, kun venäläiset sotilaat hyökkäsivät sairasauton kimppuun. Haavoittuneet eivät itse voineet auttaa itseään tai toisiaan ja muuttaa kohtaloaan, kun auto syttyi palamaan. Lukiessani kohtaa tunteet nousivat pintaan ja olisin halunnut auttaa heitä aivan kuten olisin halunnut auttaa Petroskoin orpolapsia.

Kirja oli hieno lukukokemus ja se avasi silmäni. Opin arvostamaan rauhaa ja kaikkea hyvää, mitä elämässäni on. Kirja on hyvin realistinen ja onnistunut kuvaus sodasta. Mielestäni jokaiselle suomalaiselle tekisi hyvää lukea kyseinen kirja.

-Katariina

Tuntematon sotilas

Valitsin kirjakseni Väinö Linnan kirjoittaman Tuntemattoman sotilaan. Aluksi kirja tuntui hieman tylsältä, mutta miesten siirryttyä rintamalle kirja muuttui mielenkiintoisemmaksi. Kirjassa tuli selkeästi esille kuinka karua sota oikeasti on. Linna oli onnistunut hyvin tuomaan esiin sodan synkän puolen ja kuvasi hyvin taisteluiden vaiheita. Hän myös onnistui luomaan hyvin erilaisia hahmoja, joista osaa oikeasti saattoi jopa vihata ilman sen suurempaa syytä. Kirjassa esiintyy monia vahvoja persoonia, kuten Antero Rokka. Hän ei noudattanut perinteistä muodollista kuria ja hän tuntuu nauttineen sotimisesta, muttei kuitenkaan tappamisesta.

                             Kun yritän miettiä tilannetta, jossa itse joutuisin sotaan, en usko että kestäisin sodassa kovin kauaa. En todellakaan nauttisi tappamisesta tai muiden satuttamisesta. Itse kannatan ennemmin sopimista ja neuvottelua kuin karua sotaa. Sota myös vaikuttaa ihmiseen ja ihmisen psyykkeeseen. Mielestäni kirjan sotilaat selvisivät noissa vaikeissa oloissa suhteellisen hyvin ja toimivat nokkelasti, eivätkä uhranneet miehiä turhaan kuolemaan.

                             Toivottavasti kirja pysyy yhtä mielenkiintoisena loppuun asti

-Katariina

 

Anne Frank 3

Anne Frankin päiväkirjassa oli ihanan mielenkiintoista seurata Annen ja Peterin välejä. Alussa, kun perheet asettuivat salaiseen siipeen asustelemaan, Anne pitää Peteriä turhan jäykkänä ja ujona, ja oikeastaan kun hän ensimmäisen kerran tapaa Peterin, hän kirjoittaa hänestä päiväkirjaansa näin: ”eipä hänen seurastaan kannata paljon toivoa”. Myöhemmin Anne saa kuitenkin perua sanansa. Salaisessa siivessä on vaikea välttyä kenenkään seuralta, ja niin Anne ja Peter tutustuvat paremmin ja lopulta ihastuvat toisiinsa.

    Mielestäni on todella hienoa, että lyhyen elämänsä loppupuolella, kaiken kauheuden keskellä, Anne sai kuitenkin kokea ensimmäisen poikaystävän. Uskon, että Peter toi turvan tunnetta ja lohtua Annelle, sekä monia antoisia keskustelutuokioita.

    Kokonaisuutena kirja oli miellyttävä lukukokemus ja herätti monenlaisia tunteita, enimmäkseen se sai arvostamaan pieniä asioita, ja miettimään sitä kuinka helpolla nykyään elämässämme pääsemme. Vaikka Annen kirjoituksiin onkin helppo samaistua, ei sitä tietenkään voi täysin ymmärtää niitä kaikkia tuntemuksia, kauheuksia, ja epäoikeudenmukaisuuksia joita Anne ja muut salaisen siiven asukkaat joutuivat kokemaaan.

Anne Frank 2

Annen elämä on niin erilaista nykynuorten elämään verrattuna, että sitä on vaikeaa edes käsittää. Asiat joita pidämme itsestäänselvyyksinä, ja asiat joista valitamme kuten opiskelu, kuinka ”rankkaa” se on, ovat Anne Frankille täysiä etuoikeuksia, joita hän vaalii salaisessa siivessä.

    Päiväkirjassaan Anne pohtii, mitä asioita hän kaipaa eniten ulkomaailmasta, ja päätyy valinnanvaikeuden jälkeen omaan kotiinsa, liikkumisvapauteen ja kouluun. Kaiken kaaoksen keskellä ainoa mikä saa Annen unohtamaan sodan kauheudet on opiskelu, ja kirjat joita hänelle salakuljetetaan salaiseen siipeen.

    Kirjaa lukiessa tajusin kuinka suuri merkitys pienilläkin asioilla on, ja kuinka niitä ei osaa tarpeeksi arvostaa ennen kuin ne riistetään pois. Mieti omalle kohdalle sekin, ettet saisi poistua kotoasi yli kahteen vuoteen ja kesän auringostakin saisit nauttia vain varovasti verhojen raosta kurkkimalla.

    Myös se mietityttää kuinka opiskelu, joka usein on nuorille ennemminkin velvollisuus ja rasite, on Annelle niin tärkeää, nimittäin ainakaan itse en tiedä yhtäkään 13-14-vuotiasta joka intohimona olisi opiskella Kreikan ja Rooman mytologiaa, tai tehdä ranskan kielen käännöstöitä.

-Sonja R.

    

Anne Frank 1

Anne Frankin päiväkirja on varmasti yksi luetuimpia kuvauksia juutalaisvainojen ajoilta, eikä ihmekkään, sillä kirja herättää kyllä monia tunteita, ja laittaa ajattelemaan asioita eri tavalla. Anne kirjoittaa päiväkirjaa kahden vuoden ajalta, ajalta jolloin hän ja seitsemän muuta henkilöä ovat "maan alla" salaisessa siivessä saksalaisten joukkoja piilossa.
      On uskomatonta ajatella että päiväkirjan alussa Anne on vain 13-vuotias! Nuoren tytön kirjoitukset ovat tarkasti kuvailtuja, ja jopa hieman humoristisia, vaikkakin aiheet vakavia. Kirjan edetessä kyllä huomaa Annen karujen kokemuksien kasvattaneen häntä sillä kirjoitukset, ja hänen pohdiskelunsa aikuistuu paljon loppua kohden.

       Nykypäivänä on niin vaikeaa edes kuvitella samankaltaista tilannetta, saatika sitä miten siitä voisi selvitä täysjärkisenä, kun ympärillä pommitetaan ja murhataan, ja jokainen hetki on kuin nuoralla kävelyä. En usko, että itse voisin pysyisä yhtä rohkeana ja vahvana kuin Anne. 
      Kaikesta huolimatta Anne Frank pysyy rohkeana, ja kuten hän itse kirjoittaa hän voi olla “masentunut, muttei koskaan epätoivoinen”, ja hän ei näytä todellista pelkoaan kenellekkään lukuunottamatta päiväkirjaansa jonka hän on nimennyt “Kittyksi”.

-Sonja R

Ensimmäiset luvut (1-2)

Kirja alkaa tylsästi. Minun täytyy sijoittua kauas puhelimestani, sillä muuten vain silmäilisin tekstiä lukematta ainuttakaan kokonaista lausetta. Vuosi on 1947 ja toinen maailmansota on ohi. Tylsästä aloituksesta huolimatta luen jokaisen sanan, sillä Waters kuvaa yksityiskohtia mielenkiintoisesti ja innostavasti.

Waters esittelee lukijalle kirjan päähenkilöt Kayn, Duncanin, Vivin ja Helenin. Heillä jokaisella on oma yksityiselämänsä ja sen tuomat ongelmat. Kay vaikuttaa yksinäiseltä ja surulliselta, Helenillä on mustasukkainen tyttöystävästään. Viv on suhteessa varatun miehen kanssa ja kantaa huolta veljensä Duncanin valinnoista elämässä. Kaikkitietävä kertoja vaihtaa sulavasti perspektiiviä henkilöhahmosta toiseen, mikä tekee kerronnasta mukavan vaihtelevan.

Ensimmäisessä  luvussa selviää suurpiirteisesti mitä nuoret ovat tehneet sodan aikana ja mitä he puuhailevat nyt. Etenkin Duncanin menneisyys on arvoituksellinen (ja kiehtova); minusta tuntuu että hän on syyllistynyt joko johonkin todella vakavaan ja kiellettyyn rikokseen, tai sitten yleisesti paheksuttuun asiaan. Selaillessani sivuja eteenpäin uskon lisäksi saavani kirjailijalta vihjauksia Duncanin seksuaalisuudesta - onko se hänen salaisuutensa? Uskon, että ainakin osittain on. Odotan innolla sitä hetkeä, jolloin voin varmistua tästä.

Vaikka jokaisella on omia asioita hoidettavana, heidän arkensa sulautuu osittain yhteen. Esimerkiksi Viv ja Helen esittelevät yhdessä työkseen ihmisille potentiaalisia seurustelukumppaneita. Mietin, onko tällainen palvelu ollut olemassa 40-luvulla, ja jos oli, oliko sillä paljon kysyntää? Sota jätti taakseen paljon leskiä, joten luultavasti oli. Pidän Watersin tyylistä pudotella tämänkaltaisia pikku vihjeitä juoneen, tiedonmuruja sodan tapahtumista ja seurauksista. Vaikka en ole asiantuntija, osaan tunnistaa näitä vihjeitä ja jään pohtimaan niitä. Tämä tekee lukemisesta mielekkäämpää!

Toisessa luvussa kuvataan huolettomia tapahtumia: Viv on piknikillä rakastajansa kanssa, Helen oluella puistossa tyttöystävänsä kanssa, Duncan tapaa vanhan tuttavansa… Kuitenkin mielestäni tekstissä on jatkuvasti se tietynlainen tumma sävy ja jännittynyt tunnelma. Tuntuu, että henkilöhahmojen täytyy tukahduttaa omia tunteitaan ja varoa tekemisiään. Alan ihmetellä, koska väkivaltaisuudet oikein alkavat. Ilmapiiri on varovainen, kun keskustellaan sodan tapahtumista.

Hahmojen menneisyys alkaa vähitellen hahmottua. Nihkeän alun jälkeen tarina on alkanut kiinnostaa, ei pelkästään hahmojen vaan myös historian kannalta. Kiintoisan säväyksen tarinaan tuovat homoseksuaaliset hahmot - Waters onkin tunnettu lesboista kirjoissaan. Tällä aiheella ei kuitenkaan mässäillä turhia, yleensäkin eroottiset kohtaukset ovat (melkein) rajoitettu katseisiin, sanoihin ja tunteisiin.

Näiden kohtausten lisäksi myös miljöötä kuvaillaan pikkutarkasti, mikä välillä tuntuu rasittavalta, välillä hauskalta ja nokkelalta. Pidän Watersin tyylistä kuvata hahmojen ajatuksia: hän ei päästä lukijaa suoraan heidän päänsä sisään, vaan tiettyjä asiayhteyksiä tulee oivaltaa itse. Kirjaa lukiessa tunnen olevani jonkinlainen amatöörisalapoliisi, mikä on huvittavaa!

Kirjan esittely

Valitsin luettavakseni Sarah Watersin romaanin nimeltä Yövartio. Tarina sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Lontooseen ja kertoo neljän nuoren elämästä sodan jälkeen sekä sen aikana. Yövartio kulkee kronologisesti takaperin, mikä on minulle poikkeuksellista, sillä en ole ennen lukenut mitään vastaavaa. Kirjan paksuus (noin 500 sivua) huolestuttaa, mutta synopsiksen luettuani itseluottamukseni kasvaa huomattavasti: tarina vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta.

Sarah Waters ei ole minulle tuttu kirjailija, mutta nopean googlailun jälkeen huomaan jo tykästyneeni hänen tuotantoonsa - uskon lukevani muitakin hänen teoksiaan Yövartiosta selviydyttyäni. Waters on filosofian tohtori ja hänen genrensä on historialliset romaanit. Kumpikin aihe on minulle mieleinen, joten veikkaan saavani romaanista paljon irti.