Valitsin kirjakseni Väinö Linnan kirjoittaman Tuntemattoman sotilaan. Aluksi kirja tuntui hieman tylsältä, mutta miesten siirryttyä rintamalle kirja muuttui mielenkiintoisemmaksi. Kirjassa tuli selkeästi esille kuinka karua sota oikeasti on. Linna oli onnistunut hyvin tuomaan esiin sodan synkän puolen ja kuvasi hyvin taisteluiden vaiheita. Hän myös onnistui luomaan hyvin erilaisia hahmoja, joista osaa oikeasti saattoi jopa vihata ilman sen suurempaa syytä. Kirjassa esiintyy monia vahvoja persoonia, kuten Antero Rokka. Hän ei noudattanut perinteistä muodollista kuria ja hän tuntuu nauttineen sotimisesta, muttei kuitenkaan tappamisesta.
Kun
yritän miettiä tilannetta, jossa itse joutuisin sotaan, en usko että kestäisin sodassa
kovin kauaa. En todellakaan nauttisi tappamisesta tai muiden satuttamisesta.
Itse kannatan ennemmin sopimista ja neuvottelua kuin karua sotaa. Sota myös
vaikuttaa ihmiseen ja ihmisen psyykkeeseen. Mielestäni kirjan sotilaat
selvisivät noissa vaikeissa oloissa suhteellisen hyvin ja toimivat nokkelasti,
eivätkä uhranneet miehiä turhaan kuolemaan.
Toivottavasti
kirja pysyy yhtä mielenkiintoisena loppuun asti
-Katariina
Itsekkään en usko, että pysyisin järjissäni sodan keskellä, tai että pystyisin riistämään toiselta ihmiseltä hengen, mutta se onkin tuolloin sota-aikana ollut oikeastaan ainoa keino pysyä itse hengissä. Elämä on silloin ollut niin erilaista ettei, sitä voi tänäpäivänä edes käsittää!
VastaaPoistaSodan kokeminen varmasti muuttaa ihmistä, oli sitten taistelemassa tai ihan vaan kotirintamalla. Kuten sanoit, sodan aikana on pakko tehdä kaikkensa, että pysyy hengissä. Joskus se voi tarkoittaa toiselta hengen riistämistä. Onneksi emme itse ole juuri nyt siinä tilanteessa että joutuisimme välttämättä kokemaan sodan.
PoistaOn helppoa sanoa olevansa pasifisti, kun kukaan ei uhkaa omaa henkeä. Tuntuu pahalta miettiä, pystyisikö itse pysymään tuossa kannassa sodassa.
VastaaPoistaMiten sota mielestäsi vaikuttaa ihmisen psyykeen?
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista