Ensimmäiset luvut (1-2)

Kirja alkaa tylsästi. Minun täytyy sijoittua kauas puhelimestani, sillä muuten vain silmäilisin tekstiä lukematta ainuttakaan kokonaista lausetta. Vuosi on 1947 ja toinen maailmansota on ohi. Tylsästä aloituksesta huolimatta luen jokaisen sanan, sillä Waters kuvaa yksityiskohtia mielenkiintoisesti ja innostavasti.

Waters esittelee lukijalle kirjan päähenkilöt Kayn, Duncanin, Vivin ja Helenin. Heillä jokaisella on oma yksityiselämänsä ja sen tuomat ongelmat. Kay vaikuttaa yksinäiseltä ja surulliselta, Helenillä on mustasukkainen tyttöystävästään. Viv on suhteessa varatun miehen kanssa ja kantaa huolta veljensä Duncanin valinnoista elämässä. Kaikkitietävä kertoja vaihtaa sulavasti perspektiiviä henkilöhahmosta toiseen, mikä tekee kerronnasta mukavan vaihtelevan.

Ensimmäisessä  luvussa selviää suurpiirteisesti mitä nuoret ovat tehneet sodan aikana ja mitä he puuhailevat nyt. Etenkin Duncanin menneisyys on arvoituksellinen (ja kiehtova); minusta tuntuu että hän on syyllistynyt joko johonkin todella vakavaan ja kiellettyyn rikokseen, tai sitten yleisesti paheksuttuun asiaan. Selaillessani sivuja eteenpäin uskon lisäksi saavani kirjailijalta vihjauksia Duncanin seksuaalisuudesta - onko se hänen salaisuutensa? Uskon, että ainakin osittain on. Odotan innolla sitä hetkeä, jolloin voin varmistua tästä.

Vaikka jokaisella on omia asioita hoidettavana, heidän arkensa sulautuu osittain yhteen. Esimerkiksi Viv ja Helen esittelevät yhdessä työkseen ihmisille potentiaalisia seurustelukumppaneita. Mietin, onko tällainen palvelu ollut olemassa 40-luvulla, ja jos oli, oliko sillä paljon kysyntää? Sota jätti taakseen paljon leskiä, joten luultavasti oli. Pidän Watersin tyylistä pudotella tämänkaltaisia pikku vihjeitä juoneen, tiedonmuruja sodan tapahtumista ja seurauksista. Vaikka en ole asiantuntija, osaan tunnistaa näitä vihjeitä ja jään pohtimaan niitä. Tämä tekee lukemisesta mielekkäämpää!

Toisessa luvussa kuvataan huolettomia tapahtumia: Viv on piknikillä rakastajansa kanssa, Helen oluella puistossa tyttöystävänsä kanssa, Duncan tapaa vanhan tuttavansa… Kuitenkin mielestäni tekstissä on jatkuvasti se tietynlainen tumma sävy ja jännittynyt tunnelma. Tuntuu, että henkilöhahmojen täytyy tukahduttaa omia tunteitaan ja varoa tekemisiään. Alan ihmetellä, koska väkivaltaisuudet oikein alkavat. Ilmapiiri on varovainen, kun keskustellaan sodan tapahtumista.

Hahmojen menneisyys alkaa vähitellen hahmottua. Nihkeän alun jälkeen tarina on alkanut kiinnostaa, ei pelkästään hahmojen vaan myös historian kannalta. Kiintoisan säväyksen tarinaan tuovat homoseksuaaliset hahmot - Waters onkin tunnettu lesboista kirjoissaan. Tällä aiheella ei kuitenkaan mässäillä turhia, yleensäkin eroottiset kohtaukset ovat (melkein) rajoitettu katseisiin, sanoihin ja tunteisiin.

Näiden kohtausten lisäksi myös miljöötä kuvaillaan pikkutarkasti, mikä välillä tuntuu rasittavalta, välillä hauskalta ja nokkelalta. Pidän Watersin tyylistä kuvata hahmojen ajatuksia: hän ei päästä lukijaa suoraan heidän päänsä sisään, vaan tiettyjä asiayhteyksiä tulee oivaltaa itse. Kirjaa lukiessa tunnen olevani jonkinlainen amatöörisalapoliisi, mikä on huvittavaa!